Kuka minä olen?

Tarinani, lyhyt versio

Olen Timo Klemola, kangasalalainen filosofi, kouluttaja ja viimeisen
kymmenen vuotta myös yrittäjä. Työskenneltyäni parikymmentä vuotta
Tampereen yliopistossa päätin katsoa, miltä maailma näyttää yliopiston
ulkopuolella. Pidän luentoja, koulutuksia ja kursseja pääasiassa
asahi-menetelmästä ja tietoisuustaidoista (mindfulness), joihin minulla on oma kokemuksellinen ja kehollinen näkökulmani (bodyfulness).

Seuraavassa oma tarinani siltä osin, miten se liittyy niihin teemoihin, joita koulutan. Kaikki alkoi varmaan siitä, että aloitin 15-vuotiaana karaten harrastuksen. Vuonna 1970 se oli vielä harvinaista ja eksoottista. Karateen liittyvä japanilainen budo-ajattelu alkoi minua kiinnostaa enemmänkin ja ajauduin opiskelemaan filosofiaa Tampereen yliopistoon. Japanilaisen budon taustalla on zen-buddhalainen filosofia, jota pyrin kovasti ymmärtämään. Sattumalta löysin 1984 Rene Gothonin kirjasta Bodhipuun juurella maininnan Italiassa sijaitsevasta Rinzai-koulun zen-luostarista, jota johti Engaku Taino -niminen mestari. Hän opetti perinteisten zen-harjoitusten lisäksi oppilailleen joogaa, tai-chita, qigongia, mutta myös vuori- ja kalliokiipeilyä ja alppihiihtoa. Ymmärsin heti, että tässä olisi paikka, minne pitäisi mennä, jos halusi tavata henkilön, joka osaisi vastata kysymyksiin, jotka olivat jo pitkään vaivanneet mieltäni. Elokuussa 1984 istuin sitten junaan ja matkustin Italiaan ensimmäiseen viikon seshiniini. Sesshin on zen-retriitti, mikä koostuu intensiivisestä harjoituksesta, pääasiassa istumisesta tyynyllä (zazen). Siitä syntyi opettaja-oppilassuhde, joka on jatkunut näihin päiviin asti.

Kutsuin Tainon pitämään sesshinin Suomessa 1986, jolloin siis Rinzai-zen tuli ensimmäisen kerran tutuksi suomalaisille. Aloin noihin aikoihin myös tai-chin ja qigongin harjoittelun. Filosofiasta valmistuin 1984. Opetin silloin yliopistoliikunnassa myös karatea. Olin perustanut ryhmän 1976. Pian opetin siellä myös tai-chita. Ajatuksena ryhtyä päätoimiseksi liikunnanohjaajaksi perustin Tampereelle Zenshindojo-seuran 1987. Opetin noihin aikoihin karatea ja tai-chita parhaimmillani 25 viikkotuntia. Se oli aika raskasta ja onneksi kohtalo alkoikin viedä minua tutkijan uralle. Innostuin tekemään filosofiaan lisensiaattityötä, sain apurahan ja yliopistolta työhuoneen. Perustimme noihin aikoihin tutkijakollegojen kanssa Tampereen yliopiston liikunnan filosofian tutkimusyksikön (TALFIT), jonka johtajankin toimin jonkin vuoden.

Sain 1990 assistentin viran filosofiasta ja vähän isomman huoneen. Assistenttina ja tukijana oleminen oli sen verran leppoisaa puuhaa, että jämähdin yliopistokuvioihin aina vuoteen 2008 asti, jolloin otin pitkän virkavapaan, perustin Finevision-yritykseni ja päätin kokeilla kouluttajan töitä. Homma lähti pyörimään sen verran hyvin, että irtisanouduin yliopistosta 2013.

Väittelin filosofiasta tohtoriksi 1998 ja vajaa kymmenen vuotta myöhemmin sain filosofiasta dosentuurin. Olen aina kirjoittanut paljon. Joskus 1980-luvun puolessa välissä kirjoitin ensimmäisen kirjani karatesta: Karate-do -tie ja taito. Kirjoitin sen uudelleen Otavalle 1988 nimellä Karate-do ja alaotsikolla "budon filosofiaa". Sen jälkeen kirjoitin vielä pari kirjaa karatesta: Zen- karate (1997) ja Mustan vyön karate (2008). Taijistakin (tai-chi) tuli kirjoitettua kirja Taiji - liikettä hiljaisuudessa - hiljaisuutta liikkeessä.

Filosofiassa minua on aina kiinnostanut kehon ja mielen suhde, kehollisuus ylipäätään ja liikkeen filosofia, idän filosofioista buddhalainen ajattelu. Jossain vaiheessa tutkin myös tanssin filosofiaa. Muistan, että kirjoitin ensimmäisen filosofian seminaarityönikin 1976 aiheesta "Identiteettiteoria body-mind -ongelman ratkaisuna". Olen siis pohtinut kysymyksiä, joista nykyään koulutan, yli 40 vuoden ajan. Filosofian lisensiaattityöni julkaistiin nimellä Liikunta tienä kohti vasinaista itseä 1990. Väitöskirjani julkaistiin 1998 nimellä Ruumis liikkuu - liikkuuko henki? Sain vuosituhannen vaihteessa kolmen vuoden apurahan filosofiseen tutkimukseen ja noina vuosina syntyi kirja Taidon filosofia - filosofin taito (2004).

90-luku ja 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen olivat kirjoittamisen, tutkimisen mutta erityisesti intensiivisen harjoittelemisen aikaa. 90-luvulla lajivalikoimaani karaten, tai-chin ja qigongin lisäksi astui yiquan, "mielen nyrkkeily". Kutsuin 90-luvun puolessa välissä Jan Dieperslootin Yhdysvalloista opettamaan meille tai-chita, mutta myös yiquania. Näin yiquan jalkautui Suomeen. 90-luvun lopulla saimme sitten pekingiläisen opettajan Zhang Changwangin Suomeen, joka onkin sitten käynyt opettamassa meitä jo 20 vuotta. Yiquan on outo ja syvällinen taito, jossa pääasiassa seistään paikallaan erilaisissa asennoissa. Se on vaikuttanut omaan ymmärrykseeni kehollisuudesta, liikkeestä ja voimasta hyvin paljon.

2004 sain puhelun Keijo Mikkoselta, Lauttasaaren liikuntakeskuksen johtajalta, karaten valmentajalta, lähtisinkö mukaan kehittelemään uutta liikuntamuotoa. Ryhmässä olisivat hänen lisäkseen Ilpo Jalamo Turusta ja Yrjö Mähönen Helsingistä, kaikki myös karaten opettajia. Lupasin lähteä. Siitä syntyi Asahi Health®. Kerron tarkemmin tästä projektista erikseen, mutta asahistakin on tullut kirjoiteltua. Asahi - terveysliikuntaa kaikille syntyi 2007 (yhdessä Jalamon, Mähösen ja Mikkosen kanssa), Asahi - tietoisen liikkeen taito vuonna 2014 ja Asahi II - syväsukellus kehomieleen 2016. Kolmas osa on työn alla.

Olen nyt viimeisen viidentoista vuoden ajan keskittynyt aika lailla asahi-ohjaajien kouluttamiseen ja asahin kehitystyöhön. 2015 otin käyttöön nimityksen Syvä-asahi, kun halusin korostaa omaa näkökulmaani asahiin, missä asahi nähdään ainakin kolmitasoisena kehon ja mielen harjoittamisen muotona. Asahi on 1. terveysliikuntaa, 2. se on somaattinen menetelmä ja 3. se on kehomieliharjoitus. Systematisoin asahi-ohjaajien jatkokoulutusjärjestemän 2017 ja otin käyttöön Syvä-asahi-ohjaajatutkinnon.

Olen myös viimeisen kymmenkunta vuotta kehitellyt omaa kehollista näkökulmaani nykyään niin muodikkaaseen mindfulness-harjoitteluun, joka länsimaisissa sovelluksissaan tulee mielestäni jatkuvasti ymmärretyksi väärin. Käytän mielelläni sanaa bodyfulness, jolla viittaan siihen, että mieltä harjotetaan aina kehossa. Vanhat kontemplatiiviset perinteet, mistä nämä sovellukset ovat lähtöisin, korostavat aina ihmisen kokonaisuutta ja harjoitus on hyvin kehollista.